torstai 5. kesäkuuta 2014

Alkukesän pihahippeilyt – vielä ehtii!


Arvosyötävää ruukussa: orvokinkukan kappalehinta ruokakaupassa on n. 30 senttiä.






Eräs ystävämme innostui kerran kutsumaan meitä hippiperheeksi. Vaikka meillä on aivan liikaa kenkiä ja aivan liian vähän vapaa-aikaa ollaksemme hippejä, olemme kunnianosoituksesta valtavan tyytyväisiä ja otammekin lisänimen esille aina sopivan hetken tullen. Toisaalta hippiyden käsite on kokenut jonkinlaisen inflaation – ei siihen tarvita enää reikiparantajan ammattinimikkeitä, moniavioisuutta, dreamcatchereita sängyn yllä, ei mitään sellaista. Riittää kun jättää paidasta pari nappia auki ja syö silloin tällöin pihalta jonkin kasvin jota ei lähikaupan vihannesosastolta löydy. Tällainen hippiys sopii meille erinomaisesti.

Pihathan ovat täynnä syötävää, ihan ilman kasvatustakin. Rikkaruohot – tiedättehän, ne joita nimitetään nykyisin 'villiyrteiksi' – ovat monilta monilta osin ruoanlaittoon kelpaavia elleivät suorastaan herkullisia, monet kukat kelpaavat syötäviksi ja puista saa aineksia vaikka minkälaisiin keitoksiin. Olemme pihahippeilyn suhteen vasta noviiseja, mutta kylläkin oikein innokkaita. Tässä muutama tapa jolla olemme hyödyntäneet tänäkin keväänä ja kesänä puskiemme antimia.

1. Kuusenkerkkäsiirappi

Pihamme kaksi kuusta ovat tehneet tänä vuonna kerkkänsä aikaisin, mutta varjopuolelta löytyi vielä tänäänkin sopivan pieniä kerkkiä keitettäväksi. Kerkkähän on siis se vaaleanvihreä alku, joka kasvaa kuusenoksien päähän keväisin. Kerkät kannattaa poimia n. 5 sentin mittaisina (kannattaa malttaa odottaa, muuten joutuu keräämään kaksin- tai kolminkertaisen määrän). Kerkkäsiirappi on erittäin helppoa tehdä ja on vaahterasiirappiin verrattavissa olevaa herkkua, vieläpä todella kauniin väristä.


Täydellistä! Helppoa! Kaunista! Ilmaista!






































Kuusenkerkkäsiirappi
n. 2 litraa valmista siirappia

1 osa kuusenkerkkiä
1 osa vettä
0,5 kg sokeria nestelitraa kohden

Huuhtele kerkät hyvin, kaada ne kattilaan. Täytä vedellä. Vettä kuluu suurinpiirtein sama määrä kuin kerkkiäkin on. Keitä 2-3 h pienellä lämmöllä kannen alla. Siivilöi keitos, heitä kerkät menemään. Lisää sokeri liemeen. Keitä ilman kantta muutama tunti, kunnes nestettä on noin puolet alkuperäisestä jäljellä. Pullota puhtaisiin kuumennettuihin pulloihin, säilytä jääkaapissa. Keitosta saa keittää kokoon aika pitkään, että tuloksena on todella siirappi, muuten se ei säily.


2. Nokkoset

Vihuliainen nokkonen ei ole vihollinen, vaan ystävä. Se soveltuu lettuihin, pastaan tai vaikkapa pinaattikeittoon tuomaan lisää makua kuten tänään meidän ruokapöydässä. Nokkoset kannattaa kerätä nuorina ja pieninä, jolloin maku on parhaimmillaan. Nokkoset huuhdellaan hyvin ja ryöpätään sen jälkeen. Maku on hyvä, hieman pinaattia muistuttava. Ainakin meidän pihalta löytyy edelleen pieniä nokkosia aika kivasti (ja isommistakin olemme keränneet yläosan pieniä lehtiä), joten ei muuta kuin hanskat käteen ja keräilemään.


Do not fear! I come as a friend.


Nokkospasta
4–6 hengelle

Noin 4-5 litraa nokkosen lehtiä ja nuoria versoja
Oliiviöljyä
Sipuli
Valkosipulin kynsi
2 dl ruokakermaa
Suolaa, pippuria
Vastaraastettua parmesania
Pinjansiemeniä
500 g linguinia tai spaghettia


Huuhtele nokkosen lehdet ja ryöppää ne vähässä vedessä muutaman minuutin ajan. Siivilöi lehdet ja huuhtele ne kylmällä vedellä, keitinveden voit kaataa pois. Puristele lehdet kuiviksi, muotoile lehtimöykky palloksi ja pilko veitsellä pieneksi silpuksi. Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla ja laita sivuun odottamaan. Kaada pannulle reilu loraus oliiviöljyä, kuullota silputtua sipulia ja lisää valkosipuli. Kun sipuli alkaa olla läpikuultavaa, lisää nokkossilppu. Paistele hetken aikaa. Lisää ruokakerma ja anna kiehua pienellä lämmöllä sen aikaa, että pasta valmistuu. Ota pastan keitinvettä pari desiä talteen. Kaada valutettu pasta nokkoskastikkeen sekaan, sekoittele, lisää pastan keitinvettä tarvittaessa. Viimeistele parmesanilla ja pinjansiemenillä ja nauti.


3. Syötävät kukat

Eräässä nimeltä mainitsemattomassa vihreän sävyisessä ruokakauppaketjussa myytiin tällä viikolla "syötäviä kukkia". Rasioissa oli kussakin n. kymmenen terälehteä ja rasiat maksoivat 3,95 € / kpl. Ihmiset! Jos ette jostain syystä löydä tuon halvemmalla orvokin terälehtiä, niin tulkaa vaikka meille. Keksitään yhdessä jokin ratkaisu. Toisaalta jos tuon hintatason mukaan lasketaan, mitataan pihamme arvo miljoonissa. Ei tainnut Teuvo tietää mitä teki kun tämän paikan meille myi.

Monia kukkia voi käyttää sellaisenaan salaatteihin, tai ne voi sokeroida ja laittaa kakkujen päälle kauniiksi, syötäviksi koristeiksi.









































Kukkien sokerointi

Haluamiasi kukkia tarvitsemasi määrä. Sokeroitavaksi käyvät kaikki syömäkelpoiset kukat: pikkuorvokit, syreenin kukat, ruiskaunokit, kehäkukat jne.
Lisäksi tarvitset:
Kananmunan valkuaista
Erittäin hienoa sokeria
Pullasudin tai muun pienen pensselin
Lehmänhermot

Vatkaa valkuainen sekaisin haarukalla. Kastele kukka kokonaisuudessaan valkuaisella pensseliä apuna käyttäen. Sirottele joka puolelle kukkaa sokeria. Kukan tulee olla kauttaaltaan sokeroitu, muuten se ei säily. Anna kuivua, kunnes kukka on täysin kuiva ja rapsakka. Pikkuorvokkien kuivumiseen menee karkeasti arvioiden tunti, isommat kukat luonnollisesti kestävät kauemmin. Säilytä pimeässä, kuivassa paikassa suljetussa rasiassa.

Hurmaavan näköistä ja tuoksuista on myös syreenisokeri. Ohje löytyi Viherpiha-lehdestä ja tämä on vasta kokeiluerä. Purkit olivat vaan niin söpön näköisiä ja tuoksu niin ihana, että päätimme laittaa tämän nyt tänne, vaikka tulos on vasta myöhemmin nähtävissä. Ohjeessa kehotettiin laittamaan suoraan purkkiin koko komeus, mutta nyt on havaittavissa, että kuivuminen ei siinä ole riittävän nopeaa ja osa kukista alkoi ruskettua. Koska osa oli vielä kauniin liloja ja etenkin pinnassa olevat, niin sokeri siirrettiin laakeisiin astioihin, joissa kuivuminen on nopeampaa. Tuoksu on aivan huumaava...




Syreenisokeri

2 dl syreenin kukkia, vihreät osat nypittynä pois
1 kg sokeria

Huuhtele kukat, nypi ne ja anna kuivahtaa rauhassa keittiöpyyhkeen päällä. Laita laakeaan astiaan sokeri ja kukat, sekoita hyvin. Laita pimeään paikkaan ilman kantta muutamaksi päiväksi, kunnes sokeri on kuivunut, purkita. Käytä mihin haluat: teehen, lettujen päälle, pikkuleipien päälle koristeeksi jne.

Tällaista tällä kertaa! Kukkaiset ja rauhankatkuiset terveiset hippiyden satamasta, Itäharjun vapaakaupunginosasta keskeltä vehreintä Turkua. Syökää rikkaruohoja, keitelkää siirappeja ja rakastakaa toisianne. Peace!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti